Jätteenpolton haasteet

Jätteet ja jätteiden käsittely aiheuttava suuria tunteita niin kansalaisissa kuin monissa ympäristöjärjestöissäkin. Erityisesti jätteenpoltto tuntuu levittävän jopa lievää paniikkia alueilla, joihin jätteenpolttolaitoksia suunnitellaan rakennettavaksi. Tämä on täysin ymmärrettävää, sillä monilla kummittelee mielessään vieläkin Helsingissä aikoinaan toiminut Kyläsaaren jätteenpolttolaitos. Laitos oli vanhanaikainen ja ympäristövaikutukset olivat hyvin merkittävät. Teknologia on kuitenkin kehittynyt, mutta silti jätteenpolttolaitokset leimataan liian helposti ympäristön pilaajiksi. Ympäristöjärjestöt taas pelkäävät jätteenpolton vesittävän koko kierrätysjärjestelmän. Heillä pelkona on, että jätteenpolttoon ohjaittaisiin koko yhteiskunnan jätevirta ja kierrätyksestä tulisi nappikauppaa. Näin siis kärjistettynä ajatuksena. Mutta mitä jätteenpoltto on ja mitkä sen vaikutukset ympäristöön ovat, sitä yritän tässä kirjoituksessa avata.

Nyky-yhteiskunta tuottaa suuria määriä jätettä. Vuonna 2004 kiinteää yhdyskuntajätettä syntyi henkeä kohti 455 kiloa, joka kuitenkin on EU:n keskiarvoa huomattavasti alhaisempi. Lähes 60 % yhdyskuntajätteistä sijoitettiin edelleen kaatopaikalle. Jätteenpolttoon ohjautui ainoastaan 10 % koko yhdyskuntajätekertymästä (236 000 tonnia) ja tästä 78 % hyödynnettiin energiana, loput 22 % käsiteltiin ns. hävityspolttona.

Suomessa teollisuus on harrastanut jätteenpolttoa pitkään ja polttotekniikoita on kehitetty tehokkaiksi. Yhdyskuntajätteen poltto on kuitenkin Suomessa ollut vähäistä. Vain Turun Orikedon jätteenpolttolaitos käyttää yksinomaan jätepolttoainetta ( n. 50 000 tonnia vuodessa). Suomessa jätteiden rinnakkaispoltto yhdessä muiden polttoaineiden (esim. turve, puuhake) kanssa onkin ollut ylesin käytössä oleva polttomenetelmä, joka lisäksi on hyötysuhteeltaan tehokkain keino polttaa jätettä. Muualla tilanne on toisenlainen. Ruotsissa noin 40 % yhdyskuntajätteestä poltetaan ja Keski-Euroopassa jätteiden massapoltto on suosittua. Maailman terveysjärjestön mukaan keskieurooppalaisten korkeat veren ja äidinmaidon dioksiinipitoisuudet johtuvatkin jätteenpoltosta.

Vuonna 2003 voimaan astunut Valtioneuvoston asetus jätteen poltosta (362/2003) on lopettanut jätteenpolton lähes kokonaan. Asetuksen taustalla on Euroopan Parlamentin ja Neuvoston jätteenpolttodirektiivi, jossa annetaan tiukat määräykset jätettä polttavien laitosten jätteenpolttamisesta sekä valvonta- ja mittaustekniikoille asetettavista vaatimuksista. Direktiivin ehtojen täyttäminen on ollut monelle laitokselle liian suuri taloudellinen rasite, joten jätteen poltosta on luovuttu kokonaan. Direktiivi koskee jätteen rinnakkaispolttoa, joten myös tästä korkean hyötysuhteen tekniikasta on jouduttu luopumaan. Direktiiviä voidaankin pitää monelta osin epäonnistuneena.

Toinen merkittävä jätteenkäsittelyä ohjaava normi on ns. kaatopaikkadirektiivi. Suomi on sitoutunut EU:n direktiivin tavoitteisiin vähentää kaatopaikalle sijoitettavan biohajoavan jätteen määrää. Tavoitteen mukaan vuonna 2016 saa enintään 35 % siitä biohajoavan jätteen määrästä, joka syntyi 1994 sijoittaa kaatopaikoille. Tämä johtaa siihen, että jopa miljoonalle tonnille biohajoavaa jätettä vuosittain tulee löytää korvaava käsittelymenetelmä kaatopaikan penkalle. Biohajoavan jätteen määrittelykään ei ole aivan yksiselitteistä. Lisäksi valtakunnallisessa jätesuunnitelmassa yhdyskuntajätteen hyödyntämistavoite on 70 %. Nykyisellään päästään nipin napin 40 %:iin. Tässä tilanteessa nousee esille yhä voimakkaammin jätteen polttaminen jätteenkäsittelymenetelmänä, jolloin hyödyntämisasetta voitaisiin (ehkä näennäisesti) nostaa . Tästä syystä jätteenpoltto tekeekin nyt uutta tulemistaan.

Jätteenpolttolaitosten päästöjä ilmaan pidetään usein suurimpana ympäristötekijänä ja näin toki onkin. Kuten kaikenlainen poltto myös jätteenpoltto tuottaa ilmaan hiilidioksidia, typen oksideja, rikkidioksidia sekä hiukkasia. Vertailtaessa jätteenpolton päästöjä turpeen polttoon voidaan todeta, että turpeesta syntyy huomattavasti suuremmat päästöt hiili- ja rikkidioksidin, typen oksidien kuten myös hiukkasten osalta. Jätteenpolton ongelmallisuus johtuukin kloorattujen orgaanisten aineiden (dioksiinit ja furaanit), kloorivedyn, fluorivedyn sekä raskasmetallien (mm. elohopea ja kadmium) päästöistä ilmaan. Etenkin dioksiinit ja furaanit ovat hyvin haitallisia yhdisteitä, joiden takia jätteenpolttoa monesti arvostellaan voimakkaasti. Näiden yhdisteiden poistaminen savukaasuista on kuitenkin mahdollista polttoprosesseja ja savukaasun puhdistusta optimoimallaIlmansuojelutekniikka kehittyykin koko ajan.

Ilmapäästöjen lisäksi jätteenpolton erikoiskysymyksenä voidaan pitää tuhkaa ja sen jälkikäsittelyä. Jätteiden poltosta syntyy suuria määriä palamatonta materiaalia, sillä poltettavan jätteen tuhkapitoisuus saattaa olla jopa 35 % (1000 kg jätettä syntyy 350 kg tuhkaa). Tuhkaan konsentroituu paljon haitallisia ja vaarallisia yhdisteitä, jonka takia tuhka luokitellaankin ongelmajätteeksi. Tuhkamassat voidaan silti sijoittaa kaatopaikalle riittävien pohjarakenteiden päälle tai stabiloida esim. valamalla tuhka betoniin. Mitä tuhkasta vuosikymmenten saatossa liukenee sadevesien mukana ympräistöön on vaikea arvioida, mutta nykyiset kaatopaikkarakenteet ovat hyviä ja pidätyskykyisiä, joten suurta riskiä tuhkat eivät tule todennäköisesti aiheuttamaan pitkienkään aikojen kuluessa. Lisäksi kaatopaikkojen tarkkailuvelvoitteet pienentävät riskiä. Vanhoille ja jo suljetuille kaatopaikoille sijoitetut jätteenpolton tuhkat ovat asia erikseen. Niistä kukaan ei halua puhua.

Kannatanko vai vastustanko jätteenpolttoa? Jätteenpoltto on niin monimutkainen ja -tahoinen kysymys, etten pysty olemaan kannattaja enkä vastustajakaan. Jätteenpolttolaitoksen ympäristövaikutukset ovat suuresti riippuvaisia käytettävästä polttotekniikasta kuten myös jätepolttoaineen koostumuksesta. Tällöin jokainen polttolaitoshanke on erikseen arvoitava enkä voi näin ollen tuomita jätteenpolttoa kokonaisuutena.

Jätteenpolton ympäristövaikutukset eivät ole niin merkittävät kuin monesti annetaan ymmärtää. Toisaalta on myös tarkasteltava jätteenpolton vaikutusta koko jätehuoltoportaaseen. Hyväksyn kierrätyspolttoaineen polttoaineena, jolloin jätevirran muuten hyödyntämätön jätejae saadaan hyötykäyttöön energian- ja lämmöntuotannossa. Lisäksi kierrätyspolttoaineen rinnakkaispoltto yhdessä puuhakkeen ja turpeen kanssa on tehokasta ja hyötysuhde korkea, joka tekee poltosta taloudellisestikin kannattavaa. En hyväksy jätteenpolttoa, jossa lajittelematon ja täysin heterogeeninen jäte massapoltetaan, sillä pitkässä juoksussa se ei ole kestävää kehitystä. Joka tapauksessa on selvää, että yhdyskunnissa ja teollisuudessa syntyvä jäte on jonnekin sijoitettava, koska 100 % kierrätysastetta ei voida koskaan saavuttaa. Kaatopaikan ympäristövaikutukset ovat jätteenpolttoa monimutkaisemmat ja hallitsemattomammat.

Lähteet:

Ympäristö ja Terveys- lehti 10/2004 ja 10/2005
Tilastokeskus, www.stat.fi
Suomen ympäristökeskus, www.ymparisto.fi