Miten menee, Itämeri?

Itämerellä ei ole viime aikoina mennyt kovin hyvin. Itseasiassa Itämerellä menee todella surkeasti eikä sitä kuuluisaa valoa tunnelin päässä ole näkyvissä. Itämeren huonovointisuuteen herättiin toden teolla 1970-luvulla, jolloin Helsingin komissio (HELCOM) perustettiin. Vuonna 1980 astui voimaan ensimmäinen Itämeren suojelua koskeva sopimus, joka velvoiti vähentämään kuormitusta kaikista päästölähteistä, suojelemaan meriluontoa ja säilyttämään lajien monimuotoisuutta. Sittemmin sopimusta on päivitetty ja vuonna 2000 voimaan astui entistä sitovampi sopimus.

Henkilökohtainen heräämiseni Itämeren tilaan tapahtui joskus 11-vuotiaana. Piirsin kuvaamataidon tunnilla Itämeri-aiheesta piirroksen, jossa olin kuvannut merikotkan (Haliaeetus albicilla) traagista kohtaloa kun pesiminen oli epäonnistunut DDT:n ja PCB:n aiheuttaman munankuoren ohenemisen seurauksena. Muistan, että opettaja kovasti ihmetteli piirrostani ja taisi sanoa ”ei sen olisi tarvinnut näin synkkä olla”. Mutta synkkää oli Itämeren tila jo silloin, mitä sitä todellisuutta kaunistelemaan.

Itämeren ongelmat johtuvat pääasiassa ravinteiden, erityisesti fosforin ja typen aiheuttamasta kuormituksesta. Rehevöityminen on etenkin itäisen Suomenlahden ongelma, mutta koko Suomenlahti kärsii siitä. Suomenlahti on pinta-alaltaan vain 10 % koko Itämerestä, mutta se ottaa vastaan kolme kertaa suureman ravinnekuormituksen kuin muut Itämeren alueet. Pienelle ja matalalle Suomenlahdelle tulee siis valtaisa annos ravinteita. Vuosittainen Suomenlahteen kulkeutuu 7000 tonnia fosforia ja 120 000 tonnia typpeä, joista yli puolet fosforista ja 75 % typestä tulee Venäjältä ja erityisesti maan jätevesistä. Suomen osuus kuorimituksesta on noin 10 %

Syyttävä sormi osoittaa usein Pietariin ja 5 miljoonan ihmisen jätevesiin, joista kolmasosa johdetaan puhdistamattomina Itämereen. Suomen rannikolla Pietarin jätevesien vaikutus näkyy talvella ja keväällä leväkukintoina, mutta kesän leväkukintojen syynä on Suomen omat ravinnepäästöt. Rannikkovyöhykkeiden hydrodynamiikka pidättää ravinteet lähellä rannikkoa, joka näkyy suoraan rehevöitymisenä ranta-alueilla. Tästä syystä Suomenlahden rantojen rehevöitymisen ehkäiseminen on täysin omissa käsissämme. Pietarin päästöjä ei voi kaikesta syyttää, ja peiliin kannattaa toisinaan vilkaista myös Suomessa.

Rehevöitymisen lisäksi Itämeren ongelmana ovat ympäristömyrkyt. Itämereen PCB ja DDT ovat pääasiassa kaukokulkeutuneet ja niiden pitoisuudet silakan lihaksissa ovat lievästi laskusuunnassa. Itämeren silakoissa on myrkkyjä sen verran tuhdisti, etteivät ne kelpaa EU:n markkinoille. Suomi saa erikoisluvalla myydä silakkaa elintarvikkeeksi, vaikka ne joutaisivat EKOKEMin ongelmajätelaitokseen.

Itämeren sedimenteissä on runsaasti raskametalleja, jotka hapettomissa olosuhteissa liukenevat takaisin veteen ja kulkeutuvat uudestaan ravintoketjuun. Itämeren pohjasedimentit ovat saastuneet ”epätasaisesti”. Perämeren sedimentit ovat kyllästetty arseenilla, joka on osittain lähtöisin Ruotsin metallisulaton päätöistä. Lisäksi Perämeren ja itäisen Suomenlahden sedimentit ovat saastuneet elohopealla, kadmiumilla, lyijyllä sekä sinkillä. Saastuneista pohjasedimenteistä tulee ongelma yleensä siinä vaiheessa, kun alueelle suunnitellaan ruoppauksia. Tai merikaapeleita.

Suojelutoimista huolimatta Itämeren tila ei tunnu paranevan. Vaikka Itämeren suojelusopimus on ollut voimassa lähes 30 vuotta, ei ravinnepäästöjä ole vieläkään vähenetty ratkaisevasti. Vasta nyt Suomessa ja Ruotsissa ravinnepäästöjen kasvu on saatu kuriin ja Venäjällä, Puolassa ja Baltian maissa jätevedenpuhdistus on riittämätöntä. Lisäksi hajakuormitus on kaikissa Itämeren maissa edelleen ratkaisematon ongelma. Suomessa etenkin maatalouden aiheuttamaa kuormitusta on katsottu läpi sormien eikä ravinnepäästöihin ole puututtu riittävän tehokkaasti. Myös kalankasvatuslaitokset aiheuttavat paikallisesti suuria ongelmia sisäsaaristossa, mutta siihenkään ongelmaan ei ole haluttu puuttua. Kiitos RKP:n.

Luontaisesti herkkänä merialueena Itämeri ei tule kestämään jatkuvaa ravinnekuormituksen kasvua. Nopeaa ratkaisua ei Itämeren pelastamiseksi ole. Sen sijaan vaaditaan pitkäjänteistä työtä, mutta myös kaikkien Itämeren maiden sitoutumista tavoitteisiin. Se ei ole helppoa, kun katsoo karttaa ja Itämerta ympäröiviä maita.