Eläinsuojelua

Arvostan vapaaehtoisten eläinsuojeluyhdistysten toimintaa. Olen itsekin ollut usean vuoden ajan Suomen Eläinsuojeluyhdistyksen jäsen, mutta toimintaan en ole aktiivisesti osallistunut. Silti muutaman asian haluan nostaa eläinsuojelusektorilta esille.

Eläinsuojelu ja siihen liittyvä valvonta nojaa Suomessa lähes yksinomaan vapaaehtoisuuteen. Toki kunnallisella puolella on virkamiehiä, joiden vastuualueisiin eläinsuojelu kuuluu, mutta käytännössä vapaaehtoiset eläinsuojeluvalvojat hoitavat valvonnan. Suomen Eläinsuojeluyhdistys on valvojien organisaatio, ja valvojia on tällä hetkellä Suomessa noin 120. Keski-Suomessa hommaa hoitaa noin 10 ihmisen joukko ja yksi valvoja voi saada vuoden aikana 600 puhelua. Nämä siis kaikki hoidetaan oma työn ohella, ja palkatta. Eläinsuojeluvalvojat ovat lähes yksinomaa naisia, jotka kohtaavat asiakaskäynneillään uhkailua, huuhtamista ja jopa väkivaltaa. Se on hommaa, jota moni ei haluaisi tehdä edes vaikka siitä maksettaisiinkin.

Lisäksi vapaaehtoisuuteen perustuva valvontajärjestelmä kohtaa uskottavuusongelmia. Vapaaehtoisilla ei ole käytössä niitä työkaluja joita viranomaisilla on. Toki valvojat tekevät yhteistyötä niin poliisien kuin kunnallisten eläinlääkäreidenkin kanssa. Käytännössä eläinsuojeluvalvojat siis tekevät sitä työtä, joka laissa määritellään viranomaisten hoidettavaksi. Vaikka vapaaehtoisuuteen perustuva järjestälmä onkin toiminut pitkään, ei se voi olla kestävä ratkaisu. Siksi maakuntiin ja suurimpiin kaupunkeihin olisikin saatava eläinsuojeluun keskittyviä viranomaisia, joiden työtehtävät keskittyvät ainoastaan eläinsuojeluvalvontaan.

Eläinsuojelurikkomukset linkittyvät monesti vahvasti sosiaalisektorille. Vaikka välinpitämättömyyttä toki esiintyykin, liian usein etenkin tuotantoeläinpuolella eläinsuojelulliset ongelmat ovat syntyneet maatalousyrittäjien ahdingon seurauksena. Loppuunpalamista, masennusta ja työkyvyttömyyttä. Siinä oravanpyörässä jäävät eläimet -kuten moni muukin asia- hoitamatta. Maatalousyrittäjien ongelmista harvoin kuulee puhuttavan ja suuren työtaakan joutuu hoitamaan itse. Lomittajia on vaikea saada, eikä Kanarian saarille lähdetä kahden viikon lomalle. Toisin on niillä (kaupunkilaisilla), joiden suurin huoli on lemmikkirotan hoito ja kukkien kastelu lomareissun aikana.

Mutta myös hieman kritiikkiä. Eläinsuojeluliike Suomessa on kovin..hmm...epäammattimaista. "Turkis on murha" ja muuta veuhkaamista. Toki tärkeitä asioita nämä kaikki ovat, mutta valitettavasti viesti vesitetään turhalla syyllistämisellä. Eläinsuojeluliike on usein keskittynyt epäkohtien alleviivaamiseen sen sijasta, että asioiden perimmäisiin ongelmiin pureuduttaisiin. SEY:n ja Animalian yhteinen "Irti mun munista!"- kampanjan tavoitteena on saada kaupat luopumaan häkkikanaloiden tuotteista. Tämän(kin) kampanjan nettisvuilla isketään verkkokalvoille kuvia häkkikanaloista, ja eiväthän ne mukavaa katseltavaa ole. Uskon kuitenkin, että kauhistuttavilla kuvilla ei saada aikaan muutosta kuluttajissa. Kauhistuttaviin kuviinkin turtuu.

Entäs sitten tämä Karvademarit? Onko sieltä suunnalta tehty avauksia?

Linkkejä:
Suomen Eläinsuojeluyhdistysten liitto (SEY)
Irti mun munista!-kampanja
Keski-Suomen eläinsuojeluyhdistys