SDP ja ympäristöpolitiikka

SDP tuntuu olevan jonkinlaisessa tienhaarassa. Seuraan meneillä olevaa keskustelua toki mielenkiinnolla, mutta jollakin tapaa kyynisenä. On totta, että paljon on puolueessa ja sen järjestörakenteessa muutettavaa, samoin asiasisällöissä ja painotuksissa. Ilahduttavaa on ollut seurata SONK:n ja Demarinuorten yhteisen puoluekokoustyöryhmän ulostuloja ja muutoshalukkuutta. Valitettavaa, että siihen tarvittiin massiivinen tappio eduskuntavaaleissa. Miksi moista intohimoa muutokseen vaatimiseen ei ole aiemmin löytynyt? Vai ovatko nuoret ja opiskelijat aiemmin tyytyneet hallitusvastuussa olevan emopuolueen hiljaiseen ja kritiikittömään tukemiseen?

Viime sunnuntaina järjestetyssä Tulevaisuusfoorumissa oli kai tarkoitus kokea kliimaksi ja lopulta räjähtävä orgasmi. Eipä tuntunut edes pientä kiihottumista. Vanhoja saavutuksia ylistetiin, uusista ei kyetty puhumaan. Puolueväelle ei toki juuri suunvuoroa annettu, sillä ryhmäkeskustelutkin kaatuivat omaan mahdottomuuteensa. Itse osallistuin luonnollisesti "Ilmastonmuutos ja elämäntapa" työryhmään, jonka jälkeen jouduin jälleen miettimään SDP:n ja ympäristön kovin ristiriitaista suhdetta.

Usein juhlapuheissa jaksetaan hehkuttaa sitä, että SDP oli ensimmäinen puolue, jolla oli oma ympäristöohjelmansa. Niin, ja perustettiinhan myös ympäristöministeriö. Sen jälkeisistä teoista ei ole paljon kerrottavaa. Itämeriprojekti oli hyvä yritys, mutta sen vesitti SDP:ssä muutoinkin esiintyvä asenne "Miksi meidän pitäisi tehdä mitään, kun pahimmat saastuttajat eivät tee mitään".

Useissa puheissa niin ennen kuin jälkeen vaalien on korostettu, että SDP:n tulee panostaa ympäristöteemoihin, koska se muka houkuttelee nuoria mukaan puolueeseen. Kaikissa puheissa on kuitenkin paistanut läpi ympäristön mukaan ottaminen ainoastaan imagon kohottamistarkoituksessa, ei todellisesta tahtotilasta ja vakavasta sitoutumisesta. Siitä kertoi jo vaaliohjelmassakin ollut järjettömän huono ympäristöosio. Viis siitä, että olimme ensimmäinen "ympäristö"puolue, jos tässä hetkessä puolue profiloituu jätteenpolton kannattajana ja ympäristöverojen vastustajana.

Puoluekokouksessa 2005 oli ainoastaan yksi (1) aloite, joka käsitteli ympäristöä. Toki aloitteita oli niin ydinvoimasta, liikenteen biopolttoaineista kuin geenimuunnellusta ruuastakin. Tuona ajankohtana sekä biopolttoaineisiin että geenimuunteluun kantaa ottaminen olisi ollut jopa edistyksellistä, mutta ei. Liikenteen biopolttoaineita ei nähty mahdollisuutena ja geenimanipulaatioaloitekin lakaistiin maton alle toteamalla: "...puolue on ottanut kantaa uusien tekniikoiden hyväksyttävyydestä käytävän laajan keskustelun ja kuluttajien tiedonsaannin puolesta ja katsoo, ettei aloite anna aihetta muihin toimenpiteisiin.". Sattuuko kukaan tietämään, mikä se meidän kantamme on?

Jos halutaan tehdä uskottavaa ympäristöpolitiikkaa, on myös katsottava mitä kuntapäättäjämme tekevät. Miten puolue voi näyttäytyä millään tavalla uskottavana, kun Heinäluoma vaatii uusiutuvia energialähteitä lisää ja samaan aikaan Jyväskylän kunnallispoliitikot liputtavat turvevoimalan puolesta? Vaikka puolueella Saariniemenkadulla olisikin uskottava ympäristöohjelma, olisi se saatava näkymään läpi järjestörakenteen piiritasoilta kunnallisjärjestöihin ja sitä kautta valtuustoihin.

Itse istun varajäsenenä kaupunkisuunnittelulautakunnassa ja useaan otteeseen on ryhmässämme tullut esille se, että kaavoitusasioissa demarijäsenet ovat eksyksissä. Minäkin olen. Miten suhtaudutaan omakotitaloalueiden kaavoittamiseen kaupungin reuna-alueille tai virkitysalueen kaavoittamisesta kerrostaloille? Näillä päätöksillä on kuitenkin välittömiä vaikutuksia ympäristöön ja sen tilaan. Syksyn 2008 kunnallisvaaleihin olisikin saatava oma ohjelma kaupunkisuunnittelusta ja kaavoituksesta.

Jos halutaan tehdä proaktiivista ympäristöpolitiikkaa, on ehdottoman tärkeää seurata tiedemaailmaa ja lisäksi sitä mitä maailmalla tapahtuu. Se, että puolueemme kuuntelee virkamiehiä ja valmistelee sen perusteella kantansa, ei ole kestävää saati laajaa perspektiiviä antavaa. Heinäluoman hypetys Tulevaisuusfoorumissa hiilidioksidipäästöjen upottamisesta mereen ei kuitenkaan ole sellaista tulevaisuuteen katsovaa ympäristöpolitiikkaa, jota haluaisin vastaisuudessa kuulla. Kannattaa harjoittaa myös kriittistä tarkastelua tiedemaailman villityksille.

Ja lopetetaan se jauhaminen ydinvoimasta. Keskitytään sen sijaan energiatehokkuuteen ja sen parantamiseen.