Kuinka monta ydinreaktoria riittää pelastamaan maailman?
Nyt se on sanottu. Ydinvoima ei pelasta maailmaa ilmastonmuutokselta. Näin toteaa joukko oxfordilaisia tutkijoita. Too Hot to Handle? The Future of Civil Nuclear Power- raportti käsittelee ydinvoimaa pitkälti maailmanlaajuisena turvallisuuskysymyksenä, mutta samalla se kyseenalaistaa ydinvoiman roolin ilmastonmuutoksen hillitsemisessä.
"The worldwide nuclear "renaissance" planned by the industry to provide cheap, clean power is a myth."
Raportin mukaan ydinvoiman rakentaminen etenkin epävakaisiin valtioihin on suuri turvallisuusuhka koko maailmalle. Suomessa keskustelu on keskittynyt lähinnä Suomen oman ydinvoimalan turvallisuuteen ja ydinvoimakiimaiset liputtavat atomienergian olevan SUOMEN olosuhteissa turvallista. Valitettavasti muualla maailmassa yhteiskunnat eivät ole yhtä vaikaita.
"If nuclear power is to play more than a marginal role in combating global warming, then nuclear power will have to be operated in countries like Bangladesh, Congo, Indonesia, Nigeria and Pakistan, which at present have no nuclear reactors"
Jotta ydinvoimalla olisi minkäänlaista vaikutusta maailman hiilidioksidipäästöjen vähentämiseen seuraavan kahden sukupolven aikana, maailmaan tulisi rakentaa 3000 uutta ydinreaktoria. Tällä hetkellä niitä on 429 kappaletta. Kiihkeimmillään maailmassa on rakennettu 3,4 reaktoria vuodessa, ja 3000 reaktoriin pääseminen vaatisi 50 reaktorin rakentamista vuodessa seuraavien 60 vuoden ajan. 3000 ydinreaktoria on minusta melko paljon tähän maailmaan.
"The question is whether in the 21st century the security risks associated with civil nuclear power can be managed, or not? Society has to decide whether or not the risks of proliferation and nuclear terrorism in a world with many nuclear power reactors are acceptable."
Saa nähdä käsitelläänkö raporttia Suomen mediassa. Tuskinpa, sillä ydinvoimakuume kasvaa koko ajan ja nyt julkaistu raportti ei ole kovin mairitteleva ydinvoimalle.
Lue koko raportti:
Oxford Research Group - Too Hot to Handle? The Future of Civil Nuclear Power
Suosittelen myös Guardian-lehden ympäristöuutiset sivustoa:
Guardian Environment
posted by Tzin @ 3:07 ap.
4 comments
4 Comments:
Suomalainen on-off -tyyppinen ajattelu, jossa politiikka pelkistetään mahdollisuuksien valtamerestä tympäiseväksi monivalintatehtäväksi (tai kaksivalintatehtäväksi), ei voi tuottaa millään tavalla kaikenkattavia ratkaisuja.
Energiapoliittinen vääntely on tästä hyvä esimerkki. Julkisen keskustelun perusteella joskus tuntuu siltä, että tässäkin asiassa puheenvuoro on annettavissa ainoastaan yksinomaan ydinvoimaa puolustaville piireille ja toisaalta sille porukalle vihreissä ja laitavasemmistossa, joka on valinnut ydinvoiman ainoaksi energiapoliittiseksi silmätikukseen.
En tiedä, voiko tästä kysymyksestä, joka kerran niin kovin helposti on popularisoitavissa, koskaan päästä minkäänlaiseen aitoon konsensukseen Suomessa. Pitäisin silti toivottavana, että keskustelun saisi ajan mittaan siirtymään entistä rauhallisempaan ja avoimempaan suuntaan.
Olen täysin samaa mieltä siitä, että ydinvoima ei maailmaa pelasta. Joissain olosuhteissa siihen liittyy riskitekijöitä, loppusijoituskysymys ei ole ongelmaton, eivätkä maailman uraanivaratkaan ole riittävät korvaamaan ydinvoimalla ilmastonmuutoksen kannalta ongelmallisia energiamuotoja. Näistä kysymyksistä vaietessaan media on siten tavallaan toiminut harhaanjohtavasti.
Samalla on kuitenkin hyväksyttävä se, että ydinvoima voi olla yhtenä energiamuotona muiden joukossa ilmastonmuutosta hillitsemässä ja fossiilisia polttoaineita korvaamassa. Jos ydinvoima ei ongelmaton energiamuoto olekaan, se ei myöskään ole ongelmallisin. Eri energiamuotojen hyödyntämisessä tulisi tästä syystä muistaa toisaalta kohtuus, toisaalta ymmärtää energiaratkaisujen väistämättä ongelmallinen luonne - ideaalien ratkaisujen puuttuessa valitaan ongelmallisista ratkaisuista kulloisessakin tilanteessa vähiten ongelmallinen. Hirttäytymistä mistään yksittäisestä energiamuodosta riippuvaiseksi, oli se sitten öljy, maakaasu, ydinvoima, kivihiili, bioenergia tai jokin uusiutuvista, ei voi pitää hyvänä.
Ainakin joillakin kriteereillä täytän mainitut ydinvoimakiimaisuuden tunnusmerkit, ja toteankin siksi ydinvoiman olevan Suomessa turvallista. On myös erittäin totta, että muualla se ei sitä välttämättä ole. Juuri tämän seikan arvioisin olevan yksi keskeinen peruste ydinvoiman rakentamiselle Suomessa. Nykyisissä olosuhteissa, joissa valtioiden rajat juurikaan eivät pidättele pääoman, energian tai ydinonnettomuutta seuraavien saasteiden liikkeitä, valinta joudutaan hyvin helposti tekemään rajojemme sisällä ja niiden ulkopuolella sijaitsevan ydinvoiman välillä. Ja rehellisesti sanoen näen uuden ydinreaktorin mieluummin Olkiluodossa kuin Sosnovyi Borissa. Siitäkin huolimatta että venäläinen ydinturvallisuus kenties onkin parantunut sitten Tshernobylin aikojen.
Ydinvoimakeskustelu voidaan kaiketi edelleenkin kiteyttää näin:
Eppu Normaali - Suomi-ilmiö
(Mikko Syrjä/Mikko Saarela)
Vaikka Harrisburgissa täytyy ikkunat sulkea,
voi Suomessa aina huoletta kulkea.
Harrisburg on jossain toisella planeetalla,
ei sellaista voi sattua
koivun ja tähden alla.
Voiko täydellisyyttä olla olemassa missään muodossa,
tottahan toki, muun muassa Olkiluodossa.
Ei mikään oo niin viisas kuin insinööri.
On täydellisiä
joka nippeli ja rööri.
Uraani halkeaa
ja tuottaa lamppuun valkeaa,
mutta millään muilla mailla,
kuin Suomella se ei oo riskiä vailla.
On erehtymättömyyttä meillä melko valikoima;
on UKK, YYA sekä Imatran Voima.
Ei mikään vaara meidän kuvioihin mahdu,
jollei sitten Kiinassa
Suomi-ilmiötä tapahdu.
Mainittu "ORG" ei ole tutkimuslaitos vaan poliittinen think-tank. Oxford tämän yhdistyksen nimessä ei viittaa ko. yliopistoon, vaan järjestön perustajien aikaisempaan asuinpaikkaan, kuten tutustuminen sen kotisivuihin osoittaa. Se suuntautuu lähinnä rauhantutkimuksen nimikkeellä olevaan "tiedotus"toimintaan.
Kiitos kommenteistasi Antti.
Olen suorastaan otettu, että olet ottanut myös minun kirjoitukseni kriittisen suurennuslasisi alle.
Kirjoitus ei ole millään tavalla tieteellisesti pätevä. Muistan kirjoittaneeni sen viime kesänä muutaman sorbus-lasillisen jälkeen. Löysin tutkimusryhmän nimenomaan Guardian-lehden nettisivujen uutisoinnin perusteella.
Halusin nostaa aiheen esille, koska ensimmäisen kerran näin arvion kyseisestä aiheesta. Se on edelleen lukuna mielenkiintoinen, enkä ole nähnyt muitakaan arvioita.
Lähetä kommentti
<< Home